JOEN YAWARA ry

Joen Yawara ry on judon erikoisseura, joka on toiminut Joensuussa vuodesta 1968. Yawara järjestää kurssi- ja kilpailutoimintaa sekä aikuisille että junioreille. Seuran harrastajamäärä on noin 170, josta hieman yli puolet on junioreita.

Yawara on Suomen judoseurojen parhaimmistoa - seuraluokituksessa Yawara on ollut jo useamman vuoden ajan kymmenen parhaan joukossa, kun judoseuroja Suomessa on kaikkiaan yli 130. Uusimpana saavutuksena on Yawaran valinta vuoden liikuttajaksi 2009 (Joensuun kaupunki). Aikaisemmista saavutuksista merkittävimpiä ovat valinta vuoden judoseuraksi vuonna 2008 (Suomen Judoliitto) ja nuori Suomi –sinettiseuran arvo, jonka seura sai vuoden 2005 lopulla.

Vuosien saatossa tuhannet joensuulaiset ja lähikuntien asukkaat ovat osallistuneet Yawaran järjestämille judon peruskursseille. Keltaisen vyön suorituksia on runsaat 2000 kpl ja mustiakin yli neljäkymmentä.

Judoharjoitusten ohjaajina toimivilla judokoilla on korkeatasoinen valmentajakoulutus ja usean vuoden lajikokemus. Seurassa on useita A- ja B-tason tai uuden seuravalmentajatutkinnon suorittaneita valmentajia.

Seura järjestää säännöllisesti judon peruskursseja sekä aikuisille että junioreille. Peruskurssit alkavat syyskuussa ja tammikuussa.

Yawara järjestää vuosittain 2-4 judokilpailua. Syksyn kilpailukauden avaa perinteisesti seuran nimikkokilpailu Yawara Shiai.

Junioreille judo tarjoaa erinomaisen tavan purkaa energiaa ohjatusti, kehittyä liikunnallisesti ja henkisesti, saada kavereita, kilpailla ja edetä harrastuksessa osaavien opettajien johdolla.

Kilpailullisesti suuntautuneille judokoille seura tarjoaa menestyksen puitteet sekä valmennuksen että muun tuen puolesta - tästä on osoituksena seuran kilpailijoiden menestys SM-tasolla ja kansainvälisillä tatameilla.

Lisätietoja Yawarasta tai judosta yleensä saa seuran edustajilta,

Joen Yawaran puheenjohtaja Paavo Ratilainen, 050 566 1700, paavo.ratilainen@yawara.fi
Joen Yawaran sihteeri Sari Karvinen, 050 326 2650, sari.karvinen@yawara.fi
Joen Yawaran toimisto, toimisto@yawara.fi