Tiedoksi kaikille judokoillemme (lihavoituna tärkeät kohdat):
Pyhäselän Oma osuuskunta, avustusten haku 2019
Pyhäselän Oma osuuskunnan kahdesti vuodessa jaettavat avustukset on kohdennettu korkeakouluopiskeluun, mikroyritysten kehittämiseen, liikuntaan ja hyväntekeväisyyteen.
- 1000 euron avustusta hakevan korkeakouluopiskelijan tulee opiskella Pohjois-Karjalassa, perusteena voi olla esim. opinnäytetyöhön ja tutkimustyöhön tarvittavan materiaalin hankinta tai muu kustannus, erikoistyön tilaus tutkimusta varten/tutkimustyö tai laitehankinta (esimerkiksi soitin). Avustus haetaan ja maksetaan syntyneiden kustannusten mukaan enimmillään 1000 euroon saakka. Avustusta ei myönnetä elinkustannuksiin tai palkattoman harjoittelun kustannuksiin.
- Liikunta-apuraha, 2 x 500 euroa, haetaan henkilökohtaisesti tai urheiluseuran kanssa urheilusta syntyviin kustannuksiin. Apuraha on tarkoitettu kaikenikäisille ja jaetaan ensisijaisesti sosiaalisin perustein.
- Y-tunnuksella oleva mikroyritys (1-5 työntekijää, johtaja mukaan lukien) voi hakea 1000 euron avustusta yrityksen kehitystyöhön. Tuen myöntämisen perusteena on, että avustus mahdollistaa yrityksessä jonkin uuden menetelmän käyttöönoton tai kokeilun, tuotesuunnitelman tai uuden tuotteen valmistamisen ja niihin liittyvän henkilöstön erityisosaamisen kehittämisen. Avustusta haetaan etukäteen ja maksetaan jälkikäteen syntyneiden kustannusten mukaan.
- Hyväntekeväisyysjärjestöiltä pyydetään esitystä kahteen 300 euron kohteista.
Hakemuksia voi lähettää jatkuvasti, mutta ne käsitellään keskitetysti kahdesti vuodessa, joulukuussa ja kesäkuussa.
Hakemukset avustuspäätöksiä varten tulee toimittaa kesäkuussa 1.6.2019 ja joulukuussa 8.12.2019 mennessä.
Vuosittain jaettavat avustuksen ovat kaikille avoimia.
Lisätietoja hakemisesta antaa osuuskunnan toimitusjohtaja Anu Louhelainen, 044 – 3645925, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Eli lyhyesti: hakemusta voi hakea esimerkiksi judoharjoituksista syntyviin kustannuksiin. Avustusta haetaan henkilökohtaisesti. Mikäli tarvitset seuraltamme puoltoa hakemukseen, otathan yhteyttä Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Lisätietoa avustuksesta ja hakemuslomakkeen täyttäminen: http://omaon.fi/fi/osuuskunta/avustusten-hakeminen/