JOEN YAWARA ry

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012

Joen Yawara ry jatkaa edelleen aktiivista toimintaa judoharrastuksen ylläpitämiseksi ja laajentamiseksi Joensuun alueella. Ohjattuja harjoituksia on erikseen nuorille, aikuisille, vanhoille ”konkareille” sekä lisäksi pienimmille tarkoitettu muksujudo. Aloittelijoille järjestetään peruskursseja. Pääasiallinen harjoituspaikka on Joensuun Urheilutalo. Judokursseja järjestetään myös Kontiolahden liikuntahallilla.

Seura noudattaa toiminnassaan Pokalin eettisiä periaatteita ja nuorisotoiminnassa Nuori Suomi Sinettiseurojen periaatteita.

PERUS- JA JATKOKURSSIT

Toimintavuonna 2012 järjestetään judon perus- ja jatkokursseja seuraavasti.

- Joensuussa muksujudoa jatketaan keväällä ja siihen otetaan osallistujia sekä keväällä että syksyllä.

- Syksyllä 2012 aloitetaan junioreiden peruskurssit.

- Yli 13-vuotiaat aloittaneet ohjataan kuntojudoharjoituksiin.

- Syksyllä 2011 aloitettu junioreiden peruskurssi jatkuu edelleen vuoden 2012 keväällä jatkokurssina.

- Aikaisempina vuosina aloittaneet juniorit jatkavat jatkoryhmässä tai ylempien vöiden junioriryhmässä.

- Kontiolahdella judotoimintaa jatketaan kurssitoimintana muksuille, junioreille ja aikuisille.

- Mahdollisuuksien mukaan järjestetään lyhyempiä lajia esitteleviä kursseja ja lajiesittelyjä.

- Tarjotaan edelleen myös lyhyitä itsepuolustuskursseja.

Kurssitoiminnan tavoitteena on tarjota laadukasta toimintaa kautta linjan.

 

YLEISET HARJOITUKSET JA OMAT LEIRIT

Ohjattuja judoharjoituksia järjestetään talvikaudella kuutena päivänä viikossa ja kesäkaudella 2-3 päivänä viikossa. Lajiharjoitusten lisäksi järjestetään ohjattuja punttisaliharjoituksia 2-3 kertaa viikossa. Lisäksi viikonloppuna on peli-ilta (kesä-syksy jalkapalloa). Talven ajaksi otetaan pelivuoro saliin.

Judon yleisissä harjoituksissa noudatetaan seuran valmentajien laatimaa valmennus- ja kilpailuohjelmaa. Valmennuksessa ja harjoituksissa huomioidaan seuran aikuiskilpailijoiden, nuorten kilpailijoiden ja kuntoilijoiden erilaiset tavoitteet.

Seura osallistuu aktiivisesti yhteistoimintaan Itä-Suomen alueen seurojen kanssa. Omalla dojolla järjestetään toimintavuonna vähintään yksi judoleiri.

Tekniikkaharjoituksissa käydään läpi perustekniikoita, kilpailutekniikoita ja eri katoja. Lisäksi vuoden aikana pidetään yhdestä kahteen kata­leiriä. Kunto- ja konkarijudossa painopiste on tekniikoiden harjoittelussa ja lisäksi pidetään yllä fyysistä kuntoa.

 

KILPAILU- JA VALMENNUSTOIMINTA

Valmennustoiminnassa jatketaan sisäisenä koulutusmuotona valmentajakollegiota, jossa seuran kokeneimmat ja koulutetuimmat valmentajat laativat yhdes­sä harjoitusohjelmat seuran kilpailijoille. Mukana on myös aloittelevia valmentajia kouluttautumassa ja kokemusta hankkimassa. Ohjaajien valmentajakoulutusta jatketaan.

Kilpailuihin osallistumista kannustetaan ja tuetaan seuran taloudellisten resurssien mukaan. Seuran kilpailijat osallistuvat valmennus- ja kilpailuohjelmansa mukaisesti kansallisiin ja Suomessa jär­jestettäviin kansainvälisiin kilpailuihin. Huippukilpailijoiden osallistumista ulkomailla järjestettäviin kansainvälisiin kilpailuihin tuetaan.

Seuran kilpailijat osallistu­vat aktiivisesti alue­, randori-, kotisali- ja kesäleireille. Huippukilpailijat osallistuvat myös edustusvalmennusleireille ja muutamalle kansainväliselle judoleirille valmennusohjelmansa mukaisesti.

Kansainvälinen yhteistyö Petroskoin judoseurojen kanssa on jatkunut jo useana vuonna. Seura osallistuu mahdollisuuksien mukaan Karjalan mestaruuskilpailuihin Petroskoissa 2012.

Syyskuun 15. päivä järjestetään perinteinen Yawa­ra-shiai, jonka yhteydessä järjestetään myös Samurai Cup III A- ja B-nuorille. Seuran sisäiset kevät- ja syysmestaruuskilpailut järjestetään kauden päätteeksi.

Junioreiden kilpailu- ja valmennustoimintaa käsitellään seuraavana olevassa kohdassa Nuorisotoiminta.

NUORISOTOIMINTA JA MUKSUJUDO

­ Nuorten harjoittelussa toteutetaan valmentajien laatimaa harjoitus-, leiritys- ja kilpailuohjelmaa.

Nuorisotoiminnassa noudatetaan Nuori Suomi Sinettiseurojen periaatteita.

Muksujudo on seuran perustoimintaa.

Junioreiden peruskursseilla tarkoituksena on kehittää nuorten liikunnallisia valmiuksia ja sen ohella opetetaan judotekniikoita.

Junioreiden kilpailutoimintaa pyritään edelleen lisäämään mm. järjestämällä kotisali- ja junnukilpailuja sekä rohkaisemalla aloittelevia kilpailijoita lähtemään kokeneempien mukana kilpailumatkoille. Yawara-rankingin ylläpitoa jatketaan.

Yawara järjestää 1-2 avointa salikilpailua/ kausi. Lisäksi järjestetään Pohjois-Karjalan piirin Koululiikuntaliiton kilpailu Joensuussa.

Erillisiä junioriharjoituksia ei pidetä kesäkaudella, mutta junioreille tarjotaan mahdollisuus osallistua yleisiin harjoituksiin. Junioreiden vanhempia pyritään aktivoimaan mukaan seuran toimintaan esim. yhteisharjoituksilla vanhempien kanssa sekä kartoittamalla vanhempien mahdollista halukkuutta toimitsija- tai talkootehtäviin.

Vuonna 2012 pyritään toteuttamaan ohjaajarankingjärjestelmä nuorille ohjaajille.

 

KUNTO- JA KONKARIJUDO

Kunto- ja konkarijudo ovat osa seuran normaalitoimintaa. Molemmille haetaan edelleen uusia tavoitteita, sisältöjä ja soveliaita harjoitustapoja. Sekä kuntojudolla että konkarijudolla on kaksi harjoitusta viikossa. Lisäksi muutama muu harjoitus on rakenteeltaan sellainen, että kuntoilijat voivat hyvin osallistua niihin. Kuntoilijoita ja konkareita rohkaistaan suorittamaan ylempiä vyöarvoja ja tarvittavaa opetusta annetaan suunnitelmallisesti.

 

KOULUTTAUTUMINEN

Seurassa jatketaan määrätietoisesti ohjaajien, valmentajien ja seuran muiden toimihenkilöiden kouluttamista. Seura huolehtii siitä, että kaikki harjoitusten vetäjät ja apuvetäjät täyttävät seuran sisäiset ohjaajavaatimukset (käydyt koulutukset, vyöarvo, kokemus, ikä). Tämä on yksi tae seuran toiminnan laadun tasosta.

Seuran jäsenet osallistuvat Pohjois-Karjalan Liikunnan, Judoliiton ja Judoliiton Itä-Suomen alueen järjestämille kursseille ja koulutustapahtumiin. Uusien (nuorempien) valmentajien ja ohjaajien koulutusta jatketaan tarpeen mukaan. Kaikki ohjaajat ovat käyneet Judon perusteet ja Ohjaamisen ja opettamisen perusteet -kurssit tai vastaavat koulutukset. Seuran harjoitusten vetäjille annetaan valmentaja- ja ohjaajakoulutusta myös seuran sisäisin resurssein.

Valmentajiksi tai erityisryhmien (esim. muksu-, kunto- ja erityisjudo) ohjaajiksi suuntautuvat hankkivat lisäkoulutusta Judoliiton ja muiden kouluttajien erikoiskursseilta.

Seura kannustaa ja tukee tuomarilisenssin hankkimiseen ja ylläpitoon. Graduoijia kannustetaan myös ylläpitämään taitojaan graduointitapahtumissa. Kilpailujen toimitsijoiden valmiuksista seura huolehtii sisäisellä koulutuksella ja järjestämällä kilpailuja.

 

GRADUOINNIT

Seuran omissa graduoinneissa voidaan myöntää vyöarvot keltaisesta siniseen. Aluegraduoinneissa voidaan suorittaa ruskea vyö ja 1.danin musta vyö (menestyksekkään kilpailijan tapauksessa myös 2.dan). Valtakunnallisessa liittograduoinnissa voidaan suorittaa kaikkia dan-asteita.

Alempien vöiden vyökokeita järjestetään siten, että kaikilla graduointiin oikeutetuilla on mahdollisuus vyöarvon korottamiseen. Perus- ja jatkokurssien päätteeksi järjestetään kurssigraduointeja.

Tavoitteena on saada seuralle kaksikolme uutta tai korotettua mustaa, yksi-kaksi ruskeaa ja neljä-viisi sinistä vyötä sekä alempia vyöarvoja (keltaisia, oransseja ja vihreitä) yhteensä noin 60 kappaletta vuoden 2012 aikana.

 

TALOUS JA VARAINHANKINTA

Talouden tasapainossa pitämiseen kiinnitetään huomiota jatkuvalla kuukausittaisella seurannalla.

Aktiivinen kilpailutoiminta ja siihen liittyvät menot (EV-leirit, muut leirit, kilpailumatkat) ovat vakiintuneet. Huippukilpailijoiden kehittyminen edellyttää osallistumista kansainvälisiin kilpailuihin ja leireille, mistä aiheutuu merkittäviä kuluja (vuoden 2012 arvio 34 000 €). Tästä johtuen seuran on pidettävä yllä omatoimisen rahoituksen hankkimista mm. talkootöiden ja järjestysmiestehtävien avulla (joista merkittävimpänä Ilosaarirock heinäkuussa), hankittava yhteistyökumppaneita tukemaan seuran toimintaa, haettava mahdollisia avustuksia eri tahoilta, ideoitava muita tuottoja ja oltava tarkkana menojen suhteen.

Peruskurssien kustannukset pyritään pitämään kohtuullisina. Toimihenkilöille ei edelleenkään makseta palkkioita. Seuran kirjanpidon hoitaa Teemu Inkinen.

Judolehti Ippon ja lisenssivakuutus sisältyvät seuran jäsenten jäsenmaksuun.

Jo edellisenä vuonna suunnitelmissa ollut judokalenteri tehdään kevätkauden aikana vuodelle 2013. Kalenteriin kerätään kuvia Yawaran tapahtumista ja siihen myydään mainospaikkoja yrityksille. Kalenteri on myynnissä vuoden 2012 syksyllä.

 

MUU TOIMINTA

Seuran sisäinen junioreiden yhteinen kaudenpäätösleiri järjestetään toukokuussa Joensuun urheilutalolla edellisen kevään mallilla. Syyskauden päättäjäiset järjestetään jokaisessa junioriryhmässä erikseen. Päättäjäisissä pyritään palkitsemaan muutamia ansioituneita judokoita harjoitusaktiivisuudesta, judotekniikoiden kehittymisestä, hyvän yhteishengen luomisesta ja kilpailumenestyksestä. Aikuisille järjestetään omat kevät- ja syyskauden päätöstilaisuudet.

Seuran johtokunta kokoontuu tarvittaessa (n. 7-10 kertaa vuodessa).

Kilpailujen tulostiedot ja muut tiedottamisen arvoiset asiat toimitetaan Ipponiin ja Judoliiton webbisivuille. Seuran judokoiden voimin kirjoitetaan artikkeleita Ipponiin, milloin aihetta on. Seuran ja Itäjudon webbi­sivuja käytetään sisäiseen ja ulkoiseen tiedottamiseen ja niitä ylläpidetään aktiivisesti. Yawaran ja Itäjudon sähköpostilistoja käytetään aktiivisesti tiedottamiseen.

Tiedotusvälineisiin (sanomalehdet Karjalainen ja Karjalan Heili sekä paikalliset radiot Pohjois-Karjalan Radio ja Radio Rex) luodut hyvät suhteet pidetään yllä aktiivisella tiedottamisella merkittävistä judoasioista.

Yhteistyökumppaneita muistetaan joulutervehdyksellä, johon liitetään mukaan lyhyt katsaus menneeseen judovuoteen.

Seuralle on laadittu kilpailijoita ja aktiiviharrastajia koskeva kokonaisvaltainen kannustinjärjestelmä, jonka soveltamista jatketaan myös toimintavuonna 2012.

 

KESKEISET TAVOITTEET VUODELLE 2012

Seura pidetään 10 parhaan judoseuran joukossa Suomessa.

Tehdään judokalenteri vuodelle 2013.

Seuralle laadittu kirjallinen toimintalinja päivitetään.